Syksyn sävyt sisustuksessa
Miten syksy näkyy kodin sisustuksessa? Kokosimme muutamia meitä tällä hetkellä erityisesti inspiroivia kuvia sekä koostimme vinkit, joiden avulla lähteä sisustamaan kotia uuteen vuodenaikaan. Jutun lopussa myös ehdoton alkusyksyn menovinkki jokaiselle sisustamisen ja designin ystävälle.
Maanläheiset sävyt, kuten ruskea ja beige, ovat aina inspiroivia ja ajattomia kun kotia sisustetaan syksyisin. Tähän värimaailmaan yhdistämme mielellämme luonnonmateriaaleja, kuten esimerkiksi trendikästä rottinkia tai upeita savisia ruukkuja. Syksyn tullessa on myös aika kaivaa kynttilät ja tuikut kaapista – pehmeistä villaisista torkkupeitoista puhumattakaan! Kesäisten kukkakimppujen sijaan maljakkoon voi rohkeasti asetella luonnosta poimittuja kuivuneita oksia, kaisloja ja heiniä.
Syksy on oivallista aikaa aloittaa uusi harrastus. Miten olisi keramiikka- tai taidekurssi? Laadukkaat artesaanituotteet tai peräti itsetehdyt keramiikka-astiat ja taideteokset ovat toinen ajankohtainen trendi, joka korostaa sisustuksen yksilöllisyyttä. Suurempien sisustushankintojen kuten huonekalujen kohdalla kannattaa kuitenkin muistaa, että laatuun ja designklassikoihin satsaaminen on vaihtuvien trendien seuraamisen sijaan parempi valinta. Ajattomien klassikoiden yhdistäminen omiin henkilökohtaisiin suosikkituotteisiin tekee sisustuksessa aina ajassa kiinni pysyvän. Mistä designklassikosta sinä haaveilet juuri nyt?
Etsikö uutta kotia jossa toteuttaa sisustusunelmia? Tutustu myytäviin kohteisiimme: