Etusivu / Blogi / Sisustus / Millaisesta kodista lapsiperhe haaveilee?
Bo Living
Sisustus

Millaisesta kodista lapsiperhe haaveilee?

Jokainen lapsiperhe on omanlaisensa. Kun alkaa etsimään unelmien kotia, kannattaa perheen tarpeet miettiä valmiiksi. Parhaimmillaan koti mukautuu perhe-elämän eri vaiheisiin, kuten lasten eri ikäkausiin. Lapsiperheen arjessa käytännöllisyys on ykkösenä. Listasimme yhteen asioita, joita lapsiperheet kodeissa arvostavat.

Tilavasssa eteisessä isompikin perhe mahtuu yhtä aikaa pukeutumaan. Tämän oululaiskodin eteisen käytännöllisyyttä lisää laattalattia, isot liukuovikaapistot ja eteisen vieressä omalla sisäänkäynnillä varustettu kodinhoitohuone.

Avara eteinen ja kestävät materiaalit

Miten paljon helpommalta arki tuntuukaan, kun saappaiden ja haalareiden pukemiseen on varattu riittävästi tilaa. Sen lisäksi, että sisäänkäynti on avara ja tilava, tulisi kaappitilaa olla myös reilusti, jotta vaatteet, kengät ja harrastusvälineet saadaan mahtumaan ovien taakse. Erillinen kuraeteinen saa myös lisäpisteitä lapsiperheissä.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää kodin pintamateriaaleihin ja siihen, että ne kestävät kovempaakin kulutusta. Lapsiperheissä suositaan laattaa, laminaattia ja kiveä. Myös erilaiset pinnoitteet, kuten mikrosementti ja muovimatot ovat toimivia ratkaisuja. Nämä materiaalit eivät ole turhan arkoja, vaan kestävät jokapäiväistä kulutusta, eivätkä mene helposti pilalle edes vedestä.

Pyykkihuolto tuntuu ylelliseltä hyvin suunnitellussa kodinhoitohuoneessa, joka yhdistyy saumattomasti vaatehuoneeseen. Valoa tähän tamperelaiseen kivitaloon tilaan tuo ikkunallinen ulko-ovi.

Kodinhoitohuone ja monipuoliset säilytystilat

Perheessä pyykkihuolto vie paljon aikaa, ja jotta se olisi mahdollisimman toimivaa ja mutkatonta, sille on hyvä olla varattuna oma paikkansa. Kodinhoitohuoneen viihtyvyyteen kannattaa panostaa ja huomioida, että kodinhoitohuoneessa on tarpeeksi laskutilaa, valoisuutta ja oikeat toiminnot oikeilla paikoilla. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että vaatteiden kuivausta varten on kylliksi tilaa, ellei kodin varusteluun kuulu kuivausrumpua.

Vinkki lapsiperheen kotiin: ota huomioon oikea korkeus pesukoneelle ja kuivurille. Kun koneet on nostettu oikealle korkeudelle, niin ei tarvitse turhaan kumarrella.

Lapsiperheissä on paljon tavaraa, ja säilytystilaa ei voi olla koskaan liikaa. Kodinhoitotilan yhteydessä olevat kaapistot tai vaatehuone ovat loistava oivallus. Puhtaan pyykin saa suoraan kaappien hyllyille, kodinhoitohuone pysyy järjestyksessä eikä lastenhuoneisiin jää pyörimään ylimääräisiä vaatteita.

Tilavat peseytymistilat ja sauna

Avara kylpyhuone on todellista arjen luksusta ja mahdollistaa perheen yhteisen rentoutumisen. Kaksi suihkua on pikkujuttu, joka takaa, ettei suihkuun tarvitse jonotella. Erityisen kätevä lapsiperheissä on valmiiksi seinään upotetut syvennykset pesuaineille – purkit ja purnukat eivät jää pyörimään pitkin lattioita, eivätkä lapset pääse niihin käsiksi ilman lupaa.

Kylpyamme on lasten suosiossa ja kannustaa leikin varjolla peseytymään. Tilavassa saunassa koko perhe mahtuu levähtämään arjen kiireiltä ilman että tarvitsee olla kylki kyljessä. Kiinnitä huomiota turvallisuuteen ja suojaa kiuas kaiteilla, jotta saunominen on turvallista perheen pienimmille. Trendikkäät saunan lasiseinät mahdollistavat vanhempien nauttia löylyistä samalla, kun he vahtivat lapsia peseytymässä. Plussaa on käytännöllinen pukuhuone, jossa voi vaihtaa vaatteet rauhassa.

Vinkki lapsiperheen kotiin: saumojen värityksellä on väliä. Valitse valkoisen saumausaineen sijaan tummempi sävy, jossa lika ei näy helposti. Kiinnitä huomiota myös laatan pinnan viimeistelyyn ja väritykseen.

Kuvakarusellissa yllä: 1. Kaksi suihkua sekä amme takaavat, että kylpyhuoneessa ei ole pulaa peseytymispisteistä Tampereen ydinkeskustan asunnossa. 2. Käytännöllinen harmaa laatta on helppo pitää puhtaana Pirkanmaalla sijaitsevassa kauniissa Passiivikivitalossa. 3. Sauna on täydellinen lapsiperheelle Klaukkalassa sijaitsevassa kodissa.  4. Paljon säilytystilaa, kestäviä pintoja ja harmonia on otettu hienosti huomioon kodissa Oulun Kivikkokankaalla.


Tupamainen keittiö, joka yhdistyy ruokailutilaan ja olohuoneeseen on monen lapsiperheen unelma. Tästä modernissa naantalilaistalossa on lisäksi iso lasitettu terassi, jonne on käynti suoraan olohuoneesta.

Yhteinen olotila ja toimiva keittiö

Perheen yhteistä aikaa vietetään olohuoneessa tai yhteisissä oleskelutiloissa. Parasta monelle on tilaan oikein mitoitettu sohva, johon voi käpertyä viettämään iltaa yhdessä perheen kanssa vaikkapa televisiota katsellen. Jos mahdollista, mieti lasten tavaroille säilytystilaa olohuoneeseen. Näin saat lattialla lojuvat lelut aina päivän päätteeksi pois silmistä ja huone pysyy siistinä.

Vinkki lapsiperheen kotiin: hanki sohva, jonka päälliset voi irroittaa ja pestä. Tämä lisää sohvan käyttöikää huomattavasti sekä pitää sohvan pinnan miellyttävänä ja kauniina.

Lapsiperheen arjessa myös arvostetaan avaraa ja toimivaa keittiötä, jossa voidaan yhdessä touhuta ja valmistaa ruokaa ilman että tarvitsee varoa pintojen pilalle menoa. Kiinnitä siis huomiota erityisesti työtasojen materiaaleihin sekä lattiaan. Arjen kannalta ehdottomasti toimivinta on jos avoimesta keittiöstä on suora näkymä olohuoneeseen tai peräti pihalle asti. Näin lasten leikkejä voi valvoa ruuanlaiton ohessa.

Lastenhuone on perheen pienimmän oma valtakunta

Lastenhuoneen sisustuksen kanssa on lupa leikitellä, käyttää värejä ja ideoida kekseliäitä ratkaisuja.  Huoneen yleisilmeeseen tuodaan aksenttia lasten omilla tavaroilla, joiden avulla asukkaan persoona tulee esiin. Värikkäillä tekstiileillä ja tehosteseinillä saa loihdittua mitä erilaisimpia tunnelmia. Tarjoa lapsille rohkeasti virikkeitä asentamalla kotiin vaikka voimistelurenkaat tai puolapuut. Panosta laadukkaaseen sänkyyn, joka kasvaa pituutta lapsen mukana.

Kuvakarusellissa yllä:  1. Harmoninen värimaailma kutsuu leikkimään lastenhuoneessa Siilijärvellä. 2. Puhdaslinjaisen tyylikäs lastenhuone puolapuilla 3. Pirkanmaalla vekkuli lastenhuone voimistelurenkailla 4. Vaaleanpunainen unelmahuone Vantaan Nikinmäessä


Rivitalon oma pieni piha Helsingin Alppikylässä on voitu varata rentoutumiseen, sillä taloyhtiön tyylikkäällä pihalla on mukavasti leikkitilaa.

Piha ilahduttaa lapsia ja aikuisia etenkin kesällä

Kesäisin koko perhe nauttii myös pihalla yhdessäolosta.  Pihaleikit, erilaiset pelit, saunominen ja uiminen ovat mitä parhainta tekemistä oman kodin pihalla. Monelle etenkin ruokailuhetket grillaten luovat yhteisiä muistoja. Asuntonäytöillä kannattaa kiinnittää huomiota taloyhtiön pihoihin ja yhteisiin tiloihin: usein sieltä löytyy lapsille leikkipaikkoja ja koko perheelle alueita, joissa touhuta yhdessä.

Osaavilla kiinteistönvälittäjillämme on myynnissä hyvä valikoima koteja juuri lapsiperheille. Aloita haaveilu jo tänään ja käy tutustumassa kohteisiin.

Tutustu myynnissä oleviin asuntoihin