Tampereen monipuolinen arkkitehtuuri
Tampereen monipuolinen arkkitehtuuri takaa aina stailaajille erilaisen työpäivän: mikään kohde ei ole koskaan samanlainen. Listasimme tähän postaukseen muutaman arkkitehtuurisen tyylisuuntauksen, jotka ovat meidän ehdottomia lemppareita!
Sykähdyttävä jugend
Keskustan alueelta löytyy kaupungin hulppeimmat jugend-rakennukset, jotka ovat rakennettu koristamaan katukuvaa 1900-luvun tienoilla. Tyylisuuntauksen julkisivulle ominaisia piirteitä ovat aaltoileva ja koristeellinen muotokieli, ja sisältä asunnoista löytyy ihastuttavia yksityiskohtia, kuten kattoikkinat ja kaarevat katot.
Teollisuusrakennukset ja loftit
1820-luvulla Tampereesta alkoi kehittymään Suomen ensimmäinen teollisuuskaupunki, ja punatiilirakennukset sekä korkeat savupiiput ovat edelleen tämän kaupungin tunnusmerkkejä. Vanhoista teollisuusrakennuksista vapautuukin aina silloin tällöin myyntiin upeita loft-asuntoja, joiden suuret ikkunat ja huikeat huonekorkeudet ihastuttavat niin välittäjien, meidän stailaajien sekä uusien asukkaiden mieltä.
Näitä kauniita, vanhoja tehdasrakennuksia pääsee ihailemaan parhaiten esimerkiksi Lapinniemessä, jossa vanha puuvillatehdas on kunnostettu asuinhuoneistoiksi ja kylpyläksi. Myös jatkuvasti uudistuva Tampella kunnioittaa uusilla rakennuksillaan hienosti vanhaa tehdasmiljöötä.
Retrot kaupunkikodit
Selkeät linjat, sympaattiset asunnot ja syvennetyt ikkunat. Nämä asiat tulevat ensimmäisenä mieleen kun miettii 50-60-luvun koteja. Muun muassa Kalevasta ja Tammelasta löytyy paljon vaihteoehtoja jos etsii itselleen täydellistä midmod-kotia!
Rintamamiestalojen suorat rivit
Vanhoissa puutaloissa on aivan ihastuttava tunnelma. Pelkästään jo näillä kaduilla kävellessä huomaa, kuinka jokainen talo huokuu täyttä elämää; jostain korviin kantautuu lasten iloisia leikkejä ja ilmassa tuoksuu puusaunan lämpö. Näiden kotien sisältä löytyy narisevia lankkulattioita, vanhoja puu-uuneja sekä monessa talossa pääsee näkemään kuinka kekseliäästi näitä koteja on remontoitu. Suosittuja puutaloalueita ovat esimerkiksi Viinikka, Pispala, sekä Tahmela.
Minkä tyylinen arkkitehtuuri sinua miellyttää eniten? Käy katsomassa kaikki myytävät kohteemme: