Kesää kohti ulkona ja sisällä
Kodin neliöt kasvavat kesää kohti, kun siirrymme viettämään aikaa pihoilla ja parvekkeilla. Bo:n asiakasetuvalikoimasta löytyy laadukkaita tuotteita niin ulko- kuin sisätilojen sisustamiseen.
Uutta kotia etsiessä ulkotilojen merkitys on korostuu kesää kohti mentäessä. Asumiselta toivottava väljyys näkyy haaveina omasta pihasta ja lähiympäristön ulkoilumahdollisuuksista: toisen olohuoneen voi muodostaa pienikin parveke, suojaisa terassi, taloyhtiön puutarha tai jopa lähipuisto.
Ulkotilojen sisustamisen pääsee aloittamaan jo aikaisemmin, mikäli parveke tai terassi on lasitettu. Lasitetun terassin käyttöaika on noin 3-4 kuukautta pidempi, kuin lasittamattoman. Samalla lasitus tuo energiansäästöä ja vähentää melua. Ulkokalusteita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota monikäyttöisyyteen. Esimerkiksi pienessä asunnossa ihanteellinen ajatus olisi se, että sisä- ja ulkokäyttöön sopivat tekstiilit siirtyvät kätevästi olohuoneesta parvekkeelle, kuten myös muuttuvista sääolosuhteista nauttivat viherkasvit. Innokas kotikokki siirtää kesäksi myös keittiön ulkotiloihin: yrttejä sekä monia tuoreita vihanneksia on helppo viljellä itsekin ja grillissä valmistunut ateria nautitaan tietysti ulkosalla.
Koti on paikka, jossa rauhoitumme
Kodin merkityksen kasvaessa myös sen toimivuus ja viihtyvyys saavat enemmän huomiota. Monikäyttöiset tilaratkaisut sekä kalustevalinnat mahdollistavat kodin arjen ohella niin etätyöskentelyn, harrastamisen kuin illanvieton ystävien kesken. Ennen kaikkea koti on paikka, jossa haluamme rauhoittua kiireen ja maailman tapahtumien keskellä.
Rauhaa ja tasapainoa kodin sisustukseen kannattaa lähteä etsimään luonnosta. Väripaletti vaihtelee voimakkaasta vedensinisestä maanläheiseen ruskeaan ja harmaaseen. Aidot luonnonmateriaalit niin sisustuksessa kuin vaatteissa kutsuvat koskettamaan ja hellivät aisteja.
Upeat asiakasedut asunnon ostajalle ja myyjälle
Kodin sisustaminen ja remontointi tulee uuden asunnon myötä nopeasti ajankohtaiseksi. Siksi Bo tarjoaa asiakkailleen ostoetuja luotettavilta kotimaisilta yrityksiltä.
”Asiakasetujen käyttö on kasvanut vuosi vuodelta, ja siitä ovat hyötyneet asiakkaamme sekä yritysyhteistyökumppanimme. Haluamme näin mahdollistaa asumisen unelmien toteutumisen myös asuntokauppojen jälkeenkin”, kertoo Bo:n markkinointijohtaja Hannele Berglund.
Asiakkaanamme pääset nauttimaan monipuolisista eduista heti asuntokauppojen jälkeen. Kumppaniyrityksiemme valikoimasta löydät laadukkaita tuotteita ja materiaaleja unelmien kodin sisustamiseen sekä remontoimiseen valmiiksi neuvoteltuun hintaan.