Vauva-arkea designkodissa
Tuoreen äidin, Bo:n sisustusarkkitehti Jenni Leikaksen kodissa yhdestäkään sisustusunelmasta ei ole tingitty. Kansainvälisen tason tyylikkyyttä henkivässä kodissa eletään aivan tavallista vauvaperheen elämää.
Kun Jenni alkoi suunnittelemaan esikoistyttärensä huonetta, kokenut ammattilainen havaitsi erikoisen haasteen. ”Yleisesti lastenhuoneiden sisustamista esitellään niukasti niin Suomessa kuin maailmalla, eikä kotimaisilla laatubrändeillä ole oikein lapsille suunnattuja kalustemallistoja, jotka pystyisivät kilpailemaan muun tarjonnan kanssa. Omassa kodissamme Ellien huone on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka lasten sisustusmaailmaan, ja olen ammentanut siitä aivan uudenlaista inspiraatiota suunnittelutyöhöni”, Jenni toteaa.
Jenni on työkseen suunnittelut muun muassa useita Bo:n toimistoja ja saanut töillään paljon arvostusta sekä kotimaisten että ulkomaisten designtuotteiden valmistajien sekä jälleenmyyjien keskuudessa. Kun Jenni ja hänen miehensä ostivat Helsingin Katajanokalla sijaitsevan kotinsa muutama vuosi sitten, jo silloin toiveena oli, että tulevaisuudessa koti sopisi myös lapsiperheelle.
Vuonna 1901 valmistuneen talon suunnittelija oli yksi Helsingin huomattavampia uusrenessanssin aikakauden arkkitehteja. Rakennuksesta huokuukin uusrenessanssille ominaiset piirteet, joita on modernisoitu aikanaan Suomeen uutena tulleella trendikkäällä jugendtyylillä. Uusrenessanssia edustavat esimerkiksi asunnon alkuperäiset ovet sekä kakluunit. Remontissa asuntoon haluttiin tuoda lisää uusrenessanssista tunnettuja piirteitä.
Uusrenesanssin tyyli ja moderneja designklassikkoja
Suunnittelutyöhön Jenni laittoi tinkimättömään tyyliinsä kaikkensa. Jokainen yksityiskohta on mietitty ja suunniteltu perusteellisesti. Tästä hyvä esimerkki on asunnon upea chevron-parketti: sen mitat ovat millilleen samat kuin renesanssipalatsissa, jossa pari oli Italian matkallaan vieraillut. Asunnon hengelle merkittävän panoksen antavat koristeelliset katto- ja seinälistat sekä rosetit, jotka Kipsi Helsinki toteutti Jennin toiveiden mukaan. Todellinen suunnittelun taidonnäyte ovat eteisen ja lastenhuoneen seiniin sulautuvat vaatekaapit, jotka taitava puuseppä viimeisteli listoilla muita seiniä vastaaviksi.
Vaikka Jenni suunnittelijana rakastaa värejä, omassa kodissaan hän on mieltynyt neutraaliin väripalettiin. Sisustuksessa Jenni luottaa erityisesti moderniin muotoiluun ja kodista löytyykin monia tunnettuja designhuonekaluja muun muassa De Padovalta, Knollilta ja Ligne Roseltilta. Hillityn värimaailman vastapainona materiaalien ja tekstuurien käyttö on runsasta. ”Korkeissa huoneissa huonekalujen oikeilla mittasuhteilla on suuri merkitys. Näyttävyyden vastapainoksi on opeteltava hillintää. Pitää tietää, milloin painaa jarrua”, Jenni pohtii.
Koti vastaa täydellisesti pariskunnan käsitystä kauniista, ajattomasta ja vaivattomasta asumisesta. Lapsen tulo perheeseen ei ole muuttanut tätä, eikä mistään ole sen vuoksi tarvinnut tinkiä. ”On totta, että kotonamme on paljon vaaleita ja herkkiä pintoja, mutta rakastamastani italiaisesta kulttuurista olen oppinut, että elämän patina saa näkyä pinnoissa eikä vaikkapa kahvikupin jälkiä marmoripöydässä pidä pelätä. Vaaleasta villamatosta tahrat saa vaivatta pois. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä”, hän muistuttaa.
Lastenhuoneen sisustus syntyi samoilla laadukkaita materiaaleilla
Ellien huonetta sisustaessaan Jenni halusi valita tilaan samoja laadukkaita materiaaleja kuin muuallakin kodissa kuten villaa, puuta ja pellavaa. Sisustus rakennettiin pinnasängyn, nojatuolin ja leikkialustan ympärille. GUBIn Pacha-nojatuolissa istutaan imettämässä ja lukemassa iltasatua. Leikkialustan materiaali on pehmeää teddykangasta ja sen on valmistanut puolalainen Cotton & Sweets. ”Kantavana ajatuksena on, että huoneen tulee olla turvallinen ja opettavainen, eikä se saa liikaa ohjata lapsen persoonaa”, Jenni kertoo. Vauvan ensimmäisten kuukausien aikana siirreltävä, vuokrattu Vaavisänky oli yksi parhaista arjen helpottajista.
Hankintoja lastenhuoneeseen Jenni on tehnyt lukuisista nettikaupoista ympäri maailmaa, esimerkiksi pinnasängyn yllä oleva teräksestä sekä messingistä valmistettu mobiili on ranskalaisen taiteilijan teos. Ellien huoneessa on vaikutteita myös korealaisesta maanläheisestä sisustustyylistä, jossa esimerkiksi vaneri on suosittu materiaali. Vaikuttaa siltä, että tytär on perinyt äitinsä rakkauden erilaisiin tekstuureihin, sillä nyt puolivuotiaana hän innostuu erityisesti kirjoista, joissa on erilaisia kosketeltavia pintoja.
Äitiys on ollut Jennistä ihanaa. ”En olisi voinut kuvitella, miten luonnolliselta tämä tuntuu. Ellie on sujahtanut osaksi arkeamme, ja lapsen rinnalla kasvan myös itse äitinä”, hän pohtii. Rauhallisella Katajanokalla on helppo liikkua vaunujen kanssa tai lähteä keskustaan tapaamaan ystäviä. Ellien ensimmäinen kesä vietettiin Suomessa kotimaanmatkailun merkeissä, mutta perheen toiveena on päästä Italian lämpöön jo ensi vuonna. Syksyllä alkoi Ellien muskari. ”Joka päivä opimme jotain uutta”, Jenni iloitsee.
Bo:n tekevät ihmiset. Tiimimme koostuu yli 240 ammattilaisesta, jotka yhdessä luovat päivittäin suomalaisen kiinteistönvälityksen menestystarinaa. Tarjoamme laadukasta ja henkilökohtaista palvelua, joka johtaa hyviin kokemuksiin ja erinomaisiin kauppoihin.
Teksti: Saila Kurki
Kuvat: Mikael Pettersson
Stailaus: Jenni Leikas