Värin ja valon leikkiä
Avaamme uuden toimiston Helsingin Kruununhakaan alkuvuodesta 2022, mutta olemme jo vuosien ajan saaneet vierailla aivan ihanissa krunikkakodeissa. Tarina Vironkadun valoisasta kodista on julkaistu aiemmin vuonna 2020 ilmestyneessä This is where the story begins -kirjassa.
Kirkas kevätpäivä kutsuu kulmahuoneistoon Helsingin Kruununhaassa. Vuonna 1930 valmistuneen kerrostalokolmion pohjaratkaisun muutama vuosi sitten toteutettu kokonaisvaltainen muutostyö soi asunnolle sen täyden potentiaalin. Avoimessa asuntonäytössä muut kääntyivät kannoillaan jo varjoisassa eteisessä, onneksi yksi pariskunta ymmärsi kohdalleen osuneen mahdollisuuden.
Nyt luonnonvalo pääsee tulvimaan koko kotiin. Asunnon seiniin valittiin valkoista, jotta valoisuus on maksimaalista. Alkuperäinen lankkulattia on säilytetty tiloissa kauttaaltaan. Jo eteisestä lähtien voi astella vedensiniseksi maalatulla alustalla, värin johdattaessa läpi huoneiden. Vahvaa väriä löytyy myös kylpyhuoneen rohkean tiilenpunaisesta laattalattiasta. Kaikki värit valittiin kunnioittamaan asunnon rakennusajankohdan aikakautta. Valittu paletti on täydellinen synteesi: murretut värit kohtaavat ulkokuoren pastellisävyt sisätilan kokonaisuudessa.
Uudistuksen lähtökohtina olivat toiminnallisuuden parantaminen sekä asunnon aidon hengen säilyttäminen. – Hukkatila valjastettiin käyttöön ja huoneiden sijoittelu mietittiin uudelleen. Oviaukkoja siirrettiin niin, että kulku tilasta toiseen sujuu vaivattomasti – aiemmin pääsy asuinhuoneisiin oli ainoastaan suuren hallin kautta. Suuresta eteistilasta saatiin lohkaistua riittävästi tilaa perheen peseytymis- ja kodinhoitotoiminnoille, suunnittelusta vastannut sisustusarkkitehti Salla Kantokorpi kertaa.
Makuuhuoneen sivuvalo poimii esiin sängyn päätyyn sijoitetun kipsireliefin herkät muodot. Eleettömän pellavaverhon taakse kätkeytyvä tehokas säilytystila oli aiemmin keittiösyvennys. Suunnittelijan tavoitteena oli löytää mahdollisimman luontevia ratkaisuja, joiden ajattomuus näyttäytyy käyttäjälle itsestäänselvyytenä: moderneista mukavuuksista tinkimättä tietoisuus siitä, että olemme vanhassa asunnossa, on aina läsnä. Kodin alkuperäiset ovet säilytettiin, ja niiden vaaliminen oli muutoksessa ensiarvoisen tärkeää. Kekseliäisyys tuli tarpeeseen tässäkin kohtaa, sillä esimerkiksi nykyisen päämakuuhuoneen ovipari palveli aiemmin komeronovina.
Olohuone ja avokeittiö yhdistettiin samaan tilaan, keittiö siirrettiin uudelle paikalleen päämakuuhuoneesta. Komposiittitasojen lämmin beige on harmoninen pari keittiökaappien helmenharmaalle. Lastenhuoneen pariovia kehystävä kirjahylly teetettiin puusepällä mittojen mukaan. Väri on seinän kanssa yhtenevä, jolloin kokonaisilme pysyy keveämpänä. Asunnot kaapistot noudattavat yhtenäistä linjaa vetimiä myöden.
Alueena kaupunginosa on viehättävä puuterinvärisine taloineen. Samalla kadulla häämöttää tornillinen jugendrakennus ja vastapäisen funkistalon parvekkeen viimeisteltyä viherilmettä saa ihailla läpi vuoden. Suoraan asunnon alapuolella sijaitsevan delin tarjonnasta pääsee nauttimaan aamupalapöydässä vaikka joka sunnuntai, kun lapset voi lähettää tuoreen leivän noutoreissulle kahvin keittyessä.
Asukkaat nauttivat erityisesti siitä, että kaikki on lyhyen kävelymatkan päässä, ja rautatieasemakin on lähellä, kun kaukokaipuu yllättää. – Iltakävelyllä voi pyörähtää Senaatintorin ja Esplanadin klassisten korttelien kautta, ja aamulenkille tulee usein suunnattua uuteen päivään heräilevälle Katajanokalle, tyytyväinen pariskunta kertoo.
Rakkautemme suomalaisiin koteihin saa jälleen uuden luvun, kun alkuvuodesta 2022 avaamme uuden toimiston Helsingin Kruununhakaan.
teksti: Elina Lähteenmäki, kirja: This is where the story begins, Cozy Publishing Oy