Etusivu / Blogi / Kodit / Meidän kodit: Tunteella ja vahvalla visiolla
Bo Living
Kodit

Meidän kodit: Tunteella ja vahvalla visiolla

Lumoavassa kodissa yhdistyvät loisteliaisuus ja viihtyisyys. Kodin määrätietoiselle asukkaalle on tärkeää luottaa omiin näkemyksiin ja tunteisiin niin kodin remontoinnissa kuin työelämässäkin.

1911 rakennetussa eiralaisessa villassa voi aistia vuosisadan alun tunnelman. Bo:n  hallituksen puheenjohtajan ja omistavan rahaston osakas Mia Sirkiä ihastui puolisonsa kanssa ensisilmäyksellä kotiin, joka oli ollut entisten omistajiensa suvulla lähes sadan vuoden ajan. “Koko tämä talo oli niin kaunis. Täällä on puutarha, parvekkeet ja isot ikkunat. Ostopäätös tehtiin todella nopeasti”, Mia kertoo.

Alkuvuodesta 2019 hankittu koti koki kolme kuukautta kestäneessä remontissa täydellisen muodonmuutoksen. Pohjaratkaisua muutettiin kaatamalla seiniä ja rakentamalla uusia huoneita. Ympäröivän puurtarhan vehreyttä ja valoisuutta sekä ikkunoiden erkkereitä saatiin korostettua maalaamalla koti kokovalkoiseksi.

Jotain vanhaa, jotain persoonallista

Kodin tyyliä suunnitellessan Mia lähtee aina liikkeelle talon tunnelmasta. “En halunnut kodistani liian modernia. Hain inspiraatiota talon historiasta ja keskieurooppalaisesta tyylistä”, Mia kuvailee. Sisustaessaan hän luottaa vahvasti omaan visioonsa ja tunteisiinsa. Jokainen yksityiskohta on valittu harkiten täydentämään kokonaisuutta.

Kauniit kankaat, laatu ja käsityö ovat Mialle tärkeitä. Monet kodin kalusteista ovat kirpputori- ja huutokauppalöytöjä. Olohuoneen 50-luvun nojatuolit puolestaan perintö Mian puolison isoäidiltä. Kunnostetut kalusteet tuovat kotiin persoonallisuutta. Kotiin kaivattaisiin vielä verhoja sekä ripustettavaa taidetta, sillä seinäpintaa on runsaasti.

Mian lempiasioita kodissa ovat sohvat ja nojatuolit, joiden pehmeässä syleilyssä hän usein työskentelee.

Näyttävä, rento ja viihtyisä koti

Eiran ja Ullanlinnan alue on Mialle erittäin rakas. Hänen kaksi aikaisempaa kotiaan ovat sattumalta sijainneet myös saman kadun varrella. “Meillä on käynyt alueen suhteen aina hyvä tuuri”, Mia hymyilee. Aiemmat kotinsa hän on remontoinut yhdessä puolisonsa kanssa. Nykyisen kodin kohdalla remonttisuunnitelmat tehtiin itse, mutta isommissa töissä hyödynnettiin ammattitekijöitä.

Intohimo remontoimiseen syntyi jo nuorena, kun Mia remontoi lapsuuden kodissaan omaa huoneettaan. “Minulle on aina itsestään selvää ryhtyä tuumasta toimeen. Oman vision välittäminen toiselle on välillä haastavaa, minkä vuoksi on helpompaa tehdä asiat itse”, hän kertoo. Omatoimisuus on myös tarttunut perheen tyttäreen, joka on alkanut itse sisustamaan omaa huonettaan.

Näyttävyydestään huolimatta kodin tunnelma on rento ja viihtyisä. Samoihin ominaisuuksiin Mia ihastui myös Bo:n kohdalla. “Uskon vahvasti ihmisten ja kulttuurin merkitykseen. Bo:n tunnelma oli sellainen, johon halusin päästä osalliseksi, ja uskon voivani jatkaa samaa Bo-henkeä hallituksesta ja omistajuudesta käsin”, hän hymyilee.

Lisää upeita koteja sekä ihania asumisen tarinoita löydät uutiskirjeestämme. Saat joka kuukausi suoraan sähköpostiisi ideoita ja inspiraatiota sisustamiseen, tietoa asuntokaupasta sekä ihanista asumisen palveluista.

TILAA UUTISKIRJE