Meidän kodit: Onnelliset talonrakentajat
Muotoilija Anna Pylsyn vuoteen on mahtunut monta onnellista tapahtumaa. Ensin syntyi Annan esikoinen, ja alkuvuodesta 2020 perhe pääsi muuttamaan itse rakentamaansa mustaan puutaloon Ylöjärvelle.
Vauvavuoden ja intensiivisen rakennusprojektin yhdistäminen voi monesta kuulostaa suurelta haasteelta. Tästä huolimatta muotoilija Anna Pylsy ja hänen miehensä Janne eivät pelänneet tarttua pitkäaikaisen haaveensa toteuttamiseen. Hyvän onnen ja rakennustyömaallakin tyytyväisenä nukkuneen vauvan lisäksi ensimmäistä kertaa rakentaneella pariskunnalla oli takataskussa paljon omaa osaamista.
”Miehelläni on työnsä puolesta loistava ymmärrys rakentamisesta ja minulla taas sisustamisesta. On ollut hienoa päästä arvostamaan puolisonsa ammatillista osaamista aivan käytännön tasolla”, Anna kertoo.
Anna päätti maalata eteisen seinän tummaksi, jolloin ulkoa mustan puutalon tunnelma jatkuu sisään astuessa. Penkin Annan anoppi teki tupaantuliaislahjaksi.
Onnistunut rakennusprojekti
Pariskunnan rakennusprojekti alkoi jo kesällä 2018, jolloin sopiva tontti löytyi etsintöjen jälkeen Ylöjärveltä. Vuorentaustan asuinalue sijaitsee reippaan kymmenen kilometrin matkan päässä Tampereen keskustasta. Tontilla sijaitsi ennestään purkukuntoinen talo ja vehreät omenapuut, joiden säilyttäminen oli pariskunnalle tärkeää.
Kun pari ryhtyi tutkimaan erilaisia talopakettaja ja vaihtoehtoja, heille oli tärkeää, että talomalleja oli helppo räätälöidä tarpeen mukaan. Kastelli-talojen laaja talovalikoima ja pitkä kokemus vakuuttivat. Lopulta hyvin pienillä muutoksilla kuten harjakattoa jyrkentämällä sekä ikkunoita lisäämällä saatiin piirrettyä pariskunnan silmää miellyttävä kokonaisuus.
Rakentamista parille on jäänyt hyvät muistot. Koska kyseessä oli heidän ensimmäinen rakennusprojektinsa, viivästysten tai pienten vastoinkäymistenkin kohdalla oli helppo pitää positiivinen asenne. ”Ajattelimme aina, että tämä on harjoitusta, josta ainoastaan opimme mahdollisia tulevia projekteja varten”, Anna tiivistää.
Second hand löytöjä ja DIY-projekteja
Äitiyslomalla intohimoisella sisustajalla oli myös erinomaisesti aikaa tehdä hankintoja tulevaan kotiin. Anna ei ainoastaan ostanut uusia aarteita, vaan myi samaan aikaan entisestä kodista ylijääneitä huonekaluja sekä sisustustuotteita. Valinnoissaan Anna suosii mielellään kierrättämistä ja onkin tehnyt vuosien aikana useita upeita second hand -löytöjä. Uusimmista hankinnoista erityisen mieluiten on käytettynä löytynyt sohvapöytä.
Luovan ja näkemyksellisen Annan käsistä on syntynyt kotiin myös itsetehtyjä huonekaluja. Esimerkiksi olohuoneen musta tasopöytä on ihastuttanut monia sosiaalisessa mediassa. Talon rakentamisen vaiheita ja nyt kodin sisustamista on voinut seurata Annan Instagram-tilillä @annapylsy.
Ideoita sisustukseen ja puutarhaan riittää
Alkuvuodesta 2020 taloonsa muuttanut perhe on nyt asunut uudessa kodissaan pian vuoden. Sisätiloissa huonekalut ja tutut, tärkeät tavarat ovat löytäneet omat paikkansa. Kesällä perhe viihtyi etenkin taloa kiertävällä terassilla sekä pihalla, josta on tullut aiemmin vain kerrostaloissa asuneen Urho-koiran valtakunta. Kotia tehdään valmiiksi pikkuhiljaa, sillä talossa aiotaan viihtyä toivottavasti pitkään.
”Minusta on ihanaa tietää, että juuri tämä talo on tyttäremme lapsuudenkoti. Aiomme istuttaa pihalla omenapuiden rinnalle kirsikkapuun. Se kukkisi aina samoihin aikoihin toukokuussa kun tyttäremme syntymäpäivää juhlitaan, ” Anna kertoo.
Bo:n tekee ihmiset. Tiimimme koostuu yli 240:stä ammattilaisesta, jotka yhdessä luovat päivittäin suomalaisen kiinteistönvälityksen menestystarinaa.