Bo Living

Bo Living on yhteisö, jossa kurkistetaan kauniisiin suomalaiskoteihin, inspiroidutaan sisustamisesta ja designista sekä jaetaan ajatuksia hyvään asumiseen.

Blog

Kurkistus uudelle Oulun toimistolle

Bo LKV Oulu avasi virallisesti ovensa keskiviikkona 16.5.2018 – Bo Living -lehden seuraavassa numerossa esitellään timanttinen Oulun tiimi sekä viihtyisä toimisto. Täällä blogissa pääsette kuitenkin jo nyt kurkkaamaan uusiin tiloihin!

Blog

70-luvun linjakkuutta

Me Bo:laiset seuraamme aktiivisesti tämän hetken suurimpia sisustustrendejä. Samalla meistä on aivan ihanaa ja inspiroivaa päästä vierailemaan kodeissa, jotka huokuvat rakennushetkensä ominta eleganssia. Hetki sitten pääsimme tutustumaan tähän vuonna 1972 rakennettuun rivitalokotiin Haukilahdessa ja rakastuimme täydellisesti sen edustamaan linjakkaaseen 70-luvun arkkitehtuuriin.

Blog

Pääsiäisen kaunein tuliaiskimppu

Pääsiäisen pyhinä Bo Family aikoo viettää paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Hyvää ruokaa, rentoa yhdessäoloa, paljon naurua ja ikimuistoisia hetkiä kevään ensimmäisen juhlan äärellä. Vaikka pääsiäinen ei ole perinteisesti juhla, jossa jaetaan lahjoja, on silti ystäviä ihana muistaa jollakin pienellä tuliaisella. Ideoimme pääsiäisen kauneimman tuliaiskimpun ja ajattelimme, että ehkä myös te innostutte tästä yhtä paljon kuin me!

Blog

Bo goes west – tervetuloa Espoon toimistolle!

Jokainen Bo:n toimisto on omannäköisensä - on niin vanhaa puutaloa kuin jugendkivijalkaa. Kauppakeskus Ison Omenan läheisyydessä sijaitseva perinteinen, aiemmin jokseenkin kolkoksi jäänyt Espoon uusi toimistotila päivitettiin jatkamaan Bo:n tutuksi tullutta linjaa. Samalla välittäjille haluttiin tarjota kodikkaampi työskentely-ympäristö, jossa on helppo viihtyä.

Blog

HENKEÄSALPAAVA SAUSTILAN KARTANO

Vietimme hetki sitten kokonaisen päivän Saustilan kartanon kuvauksissa ja jäimme tämän jälkeen pohtimaan, miten etuoikeutettua onkaan päästä näkemään tällaisia rakennuksia ja erityisesti kuulla niiden historiaa vuosikymmenien tai jopa -satojen varrelta. Tämän kartanon seinien sisäpuolelle mahtuu lukuisia tarinoita ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä hetkiä.

Blog

Sisustustrendit 2018

Mahtavaa uutta vuotta 2018! Halusimme aloittaa vuoden kanssanne inspiroitumalla tämän vuoden sisustustrendeistä, tai pikemminkin trendiennusteista. Kokosimme teille kattauksen väreistä, materiaaleista, esineistä ja sisustustyylistä, joiden uskomme nousevan esille vuonna 2018 suomalaisissa kodeissa. 

Blog

Pehmoiset petaukset

Tässä blogitekstissä paneudumme petauksiin. Sängyn petaus nimittäin vaikuttaa koko makuuhuoneen ilmeeseen. Voisi jopa sanoa, että se määrittelee koko yleisilmeen. Petauksen voi tehdä monin eri tavoin, eikä siihen ole oikeaa tai väärää tapaa. Tässä kuitenkin listattuna viisi erilaista hyväksi havaitsemaamme vinkkiä tehdä sängystä makuuhuoneen keskipiste.

Blog

Kodin joulu

Enää yksi yö aattoon! Jos kodin joulutunnelma on vielä kateissa, tässä pieni annos inspiraatiota sen saavuttamiseksi! Loihdimme tällä viikolla kahteen pian myyntiin tulossa olevaan kohteeseen joulun yhteistyössä Granitin ja MIA Designin kanssa.